Nalleveljekset

Yleensä suhtaudun maltillisesti pehmoleluihin, enkä ainakaan kerää niitä. Lapsuudestani on säilynyt minulle rakas pehmokissa, jonka lupaan esitellä joskus. Nallen sain vasta vähän isompana, eikä suhteeni 1970-luvun nalleen kehittynyt erityisen läheiseksi. Tallessa se kuitenkin on.

Nalle edustaa 1970-lukua ihan jo räikeän värinsäkin puolesta. Muistan nähneeni lehtimainoksen, jossa tätä nallea mainosti Centrum-tavaratalo. Siitähän sen hintakin selviäisi. Itse sain tämän joululahjaksi.

Pari vuotta sitten törmäsin kirpparilla nalleen, jota en voinut ohittaa. Tilanne oli niin säälittävä. Tällainen ihana nalle oli laitettu kirpputorille myyntiin. Se odotti ottajaansa muovipussissa kirpparipöydän alla. Päätin tarjota sille uuden kodin ja ajelin kotiin nalle pyörän tavaratelineellä.

 

Nallen hintalapussa luki: "Iso Nalle. Ostettu v. 1961." Ja hintamerkintä 3,50 €. Mietin kovasti, mikä oli nallukan tarina? Kenen se oli ollut ja miksi siitä oli luovuttu? Eikö nalle yleensä ole se lelu, josta ei ikinä luovuta ja jolla leikkimistä vahditaan niin, että nalle pysyy hyvässä kunnossa?

 

Nallen jalassa oli - ja on yhä - keltaiset lasten sukat. Se kertoo huolenpidosta. Lisäksi nallen kaulassa on vihreä rusetti. Ehkä tässä vähän liikaa inhimillistän leikkikaluja mutta jotenkin nyt tuntuu siltä, että nalleveljekset täydentävät toisiaan.

 

 

 

Testi: Verruxin syylänpoistoaine

Pitkän aikaa sai syylä viettää aikaansa vasemman käteni pikkusormen ylimmäisessä nivelessä, kunnes kyllästyin siihen. Päätin ostaa syylänpoistoainetta apteekkireissulla. Oikeasti syylät pitäisi poistaa heti niiden ilmettyä, sillä ne tarttuvat helposti. Syylät ovat harmittomia mutta turhia kylkiäisiä käsissä tai jaloissa.

Verruxin geeliä laitetaan kaksi kertaa vuorokaudessa syylän päälle. Se muodostaa siihen kalvon, joka poistetaan ennen kuin uusi kerros lisätään. Yhtenä vaihtoehtona olisi ollut niin sanottu jäädyttämispoisto. Mutta koska sekin on vieras juttu minulle ja maksoi melkein 30 € siinä missä Verruxinin sai 7 €:lla, niin valkkasin tämän halvemman lääkkeen.

Verruxin geeli osoittautui yllättävän juoksevaksi. Oli vaikea saada sitä pysymään syylän päällä. Sitä valui pitkin sormea ja yritin kuivata ylimääräisen, huonolla menestyksellä. Jo toisena hoitopäivänä ihon pinta oli sen verran rikki, että aineen laittaminen karvasteli ja pisteli ihan mielettömästi. Kolmantena päivänä en enää hirvinnyt geeliä laittaa.

Ja mikä on hoitotulos: syylä näyttäisi olevan paikoillaan mutta sormen iho on kuin pommin jäljiltä. Toivottavasti iho vielä joskus umpeutuu eikä jää kovin isoa arpea. Tämän kokeilun perusteella en suosittele Verruxin sormenpoisto....eikun siis syylänpoistolääkettä.

Kirja-arvio: Salaisuus sydämessäni. Presidentti Kennedy ja minä

Mimi Alford: Salaisuus sydämessäni. Presidentti Kennedy ja minä. Otava 2012.

Eipä ehtinyt 19-vuotias Mimi Alford montaa päivää työskennellä Valkoisessa talossa, kun hänet jo uhrattiin presidentti John F. Kennedyn alttarilla. Ei siinä montaa lausettakaan ehditty vaihtaa.

Yllättävän suorasukaista toimintaa mieheltä, jonka vastuulla oli sentään yksi johtavista suurvalloista. Tapaus Mimi Alford alkoi kesällä vuonna 1962. Saman vuoden alussa Kennedy oli kellistänyt Marilynin. "Happy Birthday, Mr President", huokaili Marilyn 19.5.1962 JFK:n viettäessä 45-vuotissyntymäpäiviään. Maailmanpolitiikan pelilaudalla tapahtui seuraavaa: Kennedyn ura lähti nousukiitoon Kuuban ohjuskriisin ratkettua Neuvostoliiton vetäytymiseen.

Mikäpäs siinä oli hääriessä naismaailmassa, kun taustajärjestelyt oli kunnossa. Koko joukko miehiä  hoiteli asiat siten, että mitään ei vuotanut julkisuuteen eikä vastustajien aseeksi. Kulissit pidettiin pystyssä ja ne pysyivätkin. Rouva Jackie Kennedy yritettiin ilmeisesti pitää tietämättömänä miehensä seikkailuista. Siinä ei sentään taidettu onnistua.

1960-luvulla elettiin niin sanottua "viattomuuden aikaa" ja morsiamen koskemattomuutta pidettiin itsestään selvyytenä ainakin katolisten parissa (Kennedyt) sekä yläluokan keskuudessa (esim. Mimin perhe). Tuollaisilla seikoilla herra presidentti ei tainnut vaivata päätään. Mimi kertoi suhteestaan presidentti Kennedyyn sulhaselleen vain hieman ennen häitä ja siitäpä tulikin kiviriippa heidän avioliitolleen. Se, että Mimi olisi toivonut sulhaseltaan ymmärrystä asian suhteen, on ehkä kohtuuton vaatimus aikakauden huomiiden. Mutta se, että Mimi joutui suhteeseen, oli pitkälti hänestä riippumaton seikka. Kun isot pojat häärii, niin asioita vain tapahtuu...

Mimi Alfordia tapaus Kennedy ei katkeroittanut. Hän ihaili preseidenttiä ja Valkoisen talon menoa varauksetta. Hän myös ymmärsi - toisin kuin Marilyn - että suhteella ei voinut olla jatkuvuutta. Mimi Alford ei ilmeisestikään olisi "tullut kaapista" suuren salaisuutensa kanssa, elleivät toimittajat olisi alkaneet asiaa nuuskia muutama vuosi sitten.

Kirja-arvio: Bagdadin prinsessa. Elämäni Saddamin kanssa

Parisoula Lampsos - Lean Katarina Swanberg: Bagdadin prinsessa. Elämäni Saddamin kanssa, Otava 2011. Ruotsinkielinen alkuteos Mitt liv med Saddam

Aika pian kirjan aloittamisen jälkeen tulee mieleen kiitollisuus ja onni siitä, että on sattunut syntymään aikaan, paikkaan ja yhteisöön, jossa ihmisarvolla on merkitystä. Meillä ei pitäisi olla juurikaan valittamisen aihetta sen suhteen. Näin ainakin ajattelee kirjan luettuaan. Hirmuhallitsija Saddam Husseinin lähipiirissä ihmishenki ei ollut minkään arvoinen.

Parisoula Lampsos on elänyt elämäänsä Saddam Husseinin vaikutuspiirissä ollen yksi niistä sadoista tai tuhansista naisista, jotka tuo hirmuvaltias tärveli. Parisoulan kohdalla tämä tapahtui hänen ollessaan 16-vuotias ja Saddamin kolmikymppinen. Selvitäkseen asiasta järjissään Parisoula eli "Pari" on kehittänyt itselleen ajatuksen, että hän oli erityisasemassa suhteessaan Saddamiin. Ja voihan siinä jotain perääkin olla, kun ajattelee, että heidän suhteensa kesti useita vuosikymmeniä.
Olen katsonut kirjan kansikuvaa ja miettinyt, näkyykö Saddamin naamasta, että hänen kontollaan on satojen tuhansien ihmisten henki? Näkyykö, että hän nautti sadistisesti ihmisten kärsimyksestä? Tai se, että hän saattoi hetken mielijohteesta nostaa aseensa ja ampua jonkun huoneessa olevan ihmisen? Sellaista en tuosta naamataulusta pysty erottamaan. Parisoula Lapsos muuten lähti Bagdadista ja Irakista siinä vaiheessa, kun hän tajusi, että hän voisi hyvinkin olla se seuraava, johon tähtäin osoittaa.

Mitään hyvää en tahtoisi sanoa Saddamista tai hänen kaltaisistaan. Silti mieleeni jäi se, että toisin kuin yleensä hänen kulttuurissaan, Saddam piti koirista. Hänellä oli koira jopa lemmikkinä. Koirahan tunnetusti on ihmisen paras ystävä. Olisiko näin myös tässä tapauksessa? Luottiko hän yhteenkää ihmiseen?

Saddamin vanhin poika oli vielä isäänsäkin julmempi tappokone ja nuorten tyttöjen pilaaja. Luonnevian kruunaa täydellinen empatian puute muiden ihmisten elämää ja tunteita kohtaan. Vaikea tajuta, saati sulattaa sitä, miten julma ihminen voi olla lajitoveriaan kohtaan.
Kirjassa on paljon toistoa ja sen rakenteessakin olisi ollut huolittelemisen varaa. Itseäni häiritsi se, että vasta yli puoleen väliin kirjaa päästyäni tunsin jonkinlaista sympatiaa "Paria" kohtaan. Sitä ennen hän vaikutti opportunistilta, joka nautti erityisasemastaa hirmuhallitsijan lähipiirissä. Ja osittain kai näin olikin. Toisaalta: jos henki on hiuskarvan varassa, on helppo sulkea silmänsä ympärillä tapahtuvilta vääryyksiltä.

Parisoula Lampsos asuu nykyään Ruotsissa, siksi kirja on alunperin tehty ruotsiksi. Ja suomennosvaiheessa matkaan on tarttunut termi "Bagdadin prinsessa". Se antaa hieman väärän kuvan Parsoulan asemasta yhteiskunnassa; hän oli kuitenkin työssäkäyvä nainen. Kaikki Parisoulan kolme lasta selvisivät myös hengissä pois Irakista. Lapsista muuten yksi on Saddamin. Hän elää nykyään baarinpitäjänä Kreikassa.

Elämäni ensimmäiset juoksulenkit

Aikuisen elämäni ensimmäiset kunnolliset juoksulenkit ovat nyt takanapäin. Ja edessä toivon mukaan monta uutta lenkkiä...

Alkukesästä tein useita kävelylenkkejä ihmekengilläni ja kirjoitin aiheesta blogiinikin. Eräänä iltana sitten kotiuduin jälleen kävelemästä, kun naapurini puolestaa kotiutui juoksulenkiltä. Ja juuri sillä hetkellä päässäni kuului naps ja päätin, että seuraavan lenkkini teen minäkin juosten. Periaatteessa olen aina pitänyt juosemista tyhjänpäiväsenä hökälehtimisenä. Tottakai, kun se on tuntunut niin raskaalta ja vaikealta.

Kun lenkin aika sitten koitti, muistin tärkeimmän neuvon, joka aina annetaan aloitteleville juoksulenkkeilijöille: ei saa juosta liian nopeasti. Ja tätä ohjetta noudattaen juoksin ensimmäisen lenkkini. Ehkä siinä tuli muutama etana ohitettua matkalla, niin hidas oli vauhtini. Ja ohje niin oikea. Mikäli aloittaa liian vauhdikkaasti, alkaa pistämään (koettu on) ja henki ei kulje tasaisesti.

Ihan aluksi pakottauduin ottamaan juoksuaskeleen toisen perään mutta ennen pitää jalat tekivät itsenäisesti työn ja aivoni askaroivat...ei minkään parissa. Diggailin vain hyvää lenkkimusiikkia¨ja vehreää luontoa.

Hyvän musiikin lisäksi suosittelen lenkkikaveriksi sykemittaria. Itse ainakin joudun tarkkailemaan, ettei syke nouse liian korkeaksi.

Nyt koitan päästä kaksi kertaa viikoss hölkkäämään noin tunnin mittaisen lenkin. Kannattaa tietysti muistaa, että sairaana tai huonosti nukkuneena ei kannata tehdä aerobista harjoittelua. Mutta pieni väsähtäneisyys jää lenkkipolulle ja tilalle tulee endorfiinit! No siinä ensimmäisessä endorfiinipöllyssä suunnittelin jo maratoonin juoksemista, mutta katsotaan nyt...sateessa voi muuten juosta myös!

Kunnolliset juoksukengät kannatta valita asiantuntijan eli myyjän avustuksella.
Puoli numeroa suurempi kenkä antaa jalalle liikkumavaraa.
Pronaatiotuet ym. ovat myös asiansa osaavan myyjän heiniä.
Itselläni on Adidakset.

Kyllä se vain niin on, että sykemittarista on apua kuntoharrastuksessa.
Polarilla on monenlaisia malleja. Esimerkiksi sellainen, joka suunnittelee sinulle viikon kunto-ohjelman tavoitteittesi mukaan.

Koko kansan korttipeli

Vuosina 1939-1954 suomalaisten muuten niin laihat lompakot pullistelivat "korteista" eli oikeastaan paperilappusista, joilla sai ostaa tietynlaisia määriä elintarvikkeita ja muita kulutushyödykkeitä. Noista ajoista on Aake Jermo kirjoittanut kirjan "Kun kansa eli korteilla". Siinä kerrotaan tarkasti, mitä pulavuodet merkitsivät kansalle. Elintarvikepula johti myös monenlaisten korviketuotteiden ideointiin. Pulavuosista heikoin oli vuosi 1942; silloin oli jo nälänhätä lähellä.

Jos noista ajoista jotain hyvää voisi ottaa tähän päivään, niin kierrätysideaa ja yleistä nuukuutta. Sitä on vielä paljon sota-aikoina eläneiden sukupolvien käytöksessä ja jotakin on tarttunut meidänkin sukupolveemme, vaikka ihan jokaista narunpätää ei tulekaan säästettyä. Ehkä pitäisi? Ehkä maapallo säätyisi...ainakin hieman pitempään.

Mutta takaisin tähän päivään. Myös nykyään lompakot pullistelevat erilaisita korteista. Niitä on jo niin paljon, etteivät lompakkojen korttitaskut meinaa riittää. On tehty laskelmia siitä, kuinka paljon nämä kortit tulevat meille maksamaan. Ja kun tekee ostoksia kaupoista, jossa tätä korttipeliä ei harrasteta, saattaa mielessä käydä, olisiko hankita sittenkin ollut syytä tehdä vihreän tai sinisen kortin kaupasta...

Onkohan koskaan laskettu, kuinka paljon enemmän aikaa kuluu kassoilla näitä kortteja vingutellessa?

Maukas ja terveellinen aamiaismunakas

Munakas on vähän niin kuin pizza; siihen voi laittaa kaikenlaista jääkaapista löytyvää. Munakas on hyvä aamiaisruoka esimerkiksi viikonloppuisin. Helppo ja edullinen.

Ravintoarvoltaan munakas on hyvä; kananmunat ovat hyvä proteiinin lähde. Munakkaan päälle voi viipaloida kypsymään ttomaattia. Tomaateissa  oleva lykopeeni pääsee vaikuttamaan paremmin, kun tomaattia lämmitetään. Lykopeeni on antioksidantti, joka ehkäisee monia sairauksia. Lykopeenia kannattaa sisällyttää ravintoon lähes päivittäin, sillä se voi varastoitua elimistöön vain muutamiksi päiviksi.
Lykopeeni ehkäisee tutkimusten mukaan seuraavia sairauksia:

• syöpä
• sydän- ja verisuonitaudit
• sydäninfarkti
• aivohalvaus
• muistin heikkeneminen
• harmaakaihi
• silmänpohjan ikärappeuma.

Lisäksi lykopeeni

• hidastaa ihon vanhenemista
• auttaa suojautumaan auringon UV-säteilyä vastaan
• parantaa eturauhassyövän ennustetta
• hillitsee maksasyövän kasvua.

Eikös jo alkanut tehdä mieli tomaattia?



Munakkaan päällä on tomaatin lisäksi kapriksia, tuoretta sipulia ja juustokannikasta raastettua juustoraastetta.

Ja kyytipojaksi kahvia maidolla, kiitos.

Töttörööö...

...tai oikeammin tötteröö. Kesän toinen jätskitötterö on nautittu. Molemmilla kerroilla otin popcornin makuisen. Se maistuu mielenkiintoiselta. Tuo kuvassa oleva on muka pieni tötterö...mutta kyllä se isolta vaikutti.

On ollut taukoa bloggauksessa. Aiheita kyllä on. Mutta aikaa ei niinkään. Kesäloma on loppunut ja uusi kuntoiluintoilu vie aikaa. Siitäkin pitäisi kertoa.

Sain vihdoin asennettua Photo Shopin tähän läppärille, joten kuvien käsittely blogia varten helpottuu. Eiköhän tämä tästä taas...