Aika pian kirjan aloittamisen jälkeen tulee mieleen kiitollisuus ja onni siitä, että on sattunut syntymään aikaan, paikkaan ja yhteisöön, jossa ihmisarvolla on merkitystä. Meillä ei pitäisi olla juurikaan valittamisen aihetta sen suhteen. Näin ainakin ajattelee kirjan luettuaan. Hirmuhallitsija Saddam Husseinin lähipiirissä ihmishenki ei ollut minkään arvoinen.
Parisoula Lampsos on elänyt elämäänsä Saddam Husseinin vaikutuspiirissä ollen yksi niistä sadoista tai tuhansista naisista, jotka tuo hirmuvaltias tärveli. Parisoulan kohdalla tämä tapahtui hänen ollessaan 16-vuotias ja Saddamin kolmikymppinen. Selvitäkseen asiasta järjissään Parisoula eli "Pari" on kehittänyt itselleen ajatuksen, että hän oli erityisasemassa suhteessaan Saddamiin. Ja voihan siinä jotain perääkin olla, kun ajattelee, että heidän suhteensa kesti useita vuosikymmeniä.
Olen katsonut kirjan kansikuvaa ja miettinyt, näkyykö Saddamin naamasta, että hänen kontollaan on satojen tuhansien ihmisten henki? Näkyykö, että hän nautti sadistisesti ihmisten kärsimyksestä? Tai se, että hän saattoi hetken mielijohteesta nostaa aseensa ja ampua jonkun huoneessa olevan ihmisen? Sellaista en tuosta naamataulusta pysty erottamaan. Parisoula Lapsos muuten lähti Bagdadista ja Irakista siinä vaiheessa, kun hän tajusi, että hän voisi hyvinkin olla se seuraava, johon tähtäin osoittaa.
Mitään hyvää en tahtoisi sanoa Saddamista tai hänen kaltaisistaan. Silti mieleeni jäi se, että toisin kuin yleensä hänen kulttuurissaan, Saddam piti koirista. Hänellä oli koira jopa lemmikkinä. Koirahan tunnetusti on ihmisen paras ystävä. Olisiko näin myös tässä tapauksessa? Luottiko hän yhteenkää ihmiseen?
Saddamin vanhin poika oli vielä isäänsäkin julmempi tappokone ja nuorten tyttöjen pilaaja. Luonnevian kruunaa täydellinen empatian puute muiden ihmisten elämää ja tunteita kohtaan. Vaikea tajuta, saati sulattaa sitä, miten julma ihminen voi olla lajitoveriaan kohtaan.
Kirjassa on paljon toistoa ja sen rakenteessakin olisi ollut huolittelemisen varaa. Itseäni häiritsi se, että vasta yli puoleen väliin kirjaa päästyäni tunsin jonkinlaista sympatiaa "Paria" kohtaan. Sitä ennen hän vaikutti opportunistilta, joka nautti erityisasemastaa hirmuhallitsijan lähipiirissä. Ja osittain kai näin olikin. Toisaalta: jos henki on hiuskarvan varassa, on helppo sulkea silmänsä ympärillä tapahtuvilta vääryyksiltä.
Parisoula Lampsos asuu nykyään Ruotsissa, siksi kirja on alunperin tehty ruotsiksi. Ja suomennosvaiheessa matkaan on tarttunut termi "Bagdadin prinsessa". Se antaa hieman väärän kuvan Parsoulan asemasta yhteiskunnassa; hän oli kuitenkin työssäkäyvä nainen. Kaikki Parisoulan kolme lasta selvisivät myös hengissä pois Irakista. Lapsista muuten yksi on Saddamin. Hän elää nykyään baarinpitäjänä Kreikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti