Kirja-arvio: Riitta Lindegren - minä, toimittaja

Aapisen lukemisen jälkeen lukutaitoni alkoi kehittyä lähinnä Aku Ankkojen ja naistenlehtien avustuksella. Näin ollen olen takuuvarmasti tutustunut toimittaja Riitta Lindegrenin ajatusmaailmaan jo 1970-luvulla, hänen työskennellessään Jaana-lehdessä. Tuo lehti nimittäin tuli meille. Silloin en tietenkään uhrannut ajatustakaan lehden tekijöille. Missit niissä lähinnä kiinnostivat.

Riitta Lindegren - minä, toimittaja (Otava) on niitä kirjoja, joiden ääreen oikein odottaa pääsevänsä. Ja harmittelee, kun sivut vähenevät vähenemistään. Lindegren on päässyt pitkän toimittajan uransa aikana tapaamaan julkimoita ja turhiksia laidasta laitaan niin koto-Suomessa kuin ulkomaillakin, niin järjestetysti kuin sattumaltakin. Näistä kohtaamisistaan Riitta (toivoisin tuntevani hänet, siksi tuttavallinen puhuttelu) kirjoittaa mukaansatempaavasti, arvoivasti mutta ei ilkeästi. Ja ikänsä kirjoittaneena hänen kielentajunsa on tietysti huippuluokkaa.

Ihan esimerkinomaisesti mainitsen kirjasta yhden jutun, joka jäi mieleeni: Persian (nyk. Iran) valtakunnan loisteliaat 2 500-vuotisjuhlat, joissa oli arvovieraina 69 maan edustajat, meiltä Kekkonen. Tämä juttu piirtyi mieleeni siksi, että siitä on ollut vastikään telkussakin dokumenttia: Kekkonen siellä eturivissä istumassa muiden Euroopan hallitsijoiden, kuten Jugoslavian Titon, kanssa. Muun muassa tässä spektaakkelissa oli paikan päällä myös Riitta Lindegren ja sitä hauskasti kirjassaan kuvailee. Lehtijutuissahan ei kaikkea taustalla tapahtuvaa voi paljastaa, toisin kuin muistellessaan. Juhlaa siis vietettiin vuonna 1970 ja yhdeksän vuotta myöhemmin Šaahi Reza Pahlavi perheineen joutui lähtemään maanpakoon.

Viime vuosikymmeninä toimittaja Lindergren on tullut minulle tutuksi Gloria-lehdestä, jonka tilaaja olen aika ajoin ollut. Olen pitänyt lehdestä ja Riitan sille suunnittelemasta ylellisestä linjasta. Hänen ammattitaitonsa näkyy siinä, että päätoimittajan vaihdos sai lehden joitakin vuosia sitten täysin rähmälleen. Uusi päätoimittajan vaihdos on auttanut sen takaisin polvilleen, mutta etumatkaa Riitan aikoihin on vielä kurottavana. Josko saavutetaankaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen joutunut miettimään päätoimittajan merkitystä lehdelle. Se on oleellinen.
Kun on saavuttanut vahvan aseman glamour-lehden päätoimittajana erilaisine etuineen, voisi kuvitella urasta luopumisen olevan vaikeaa, kun se aika koittaa. Luopumisiin tottunut Riitta selviää siitäkin tyylikkäästi. Samoin kuin kirjansa päättämisestä.

Toivottvasti Riitta Lindegrenin pöytälaatikosta löytyy vielä juttuja, jotka näkevät päivänvalon.


Ps. Samana iltana, kun kirjoitin tämän, minulle soitettiin ja kyseltiin galluppina viimeisen Gloria-lehden mainoksista. En tietenkään voinut olla vastaamatta. 25 minuuttin ajan erittelin tuntemuksiani eri mainoksista. Lopulta nuori mies kiitti minua vastauksista ja minä puolestani häntä kysymyksistä. "Niin, pakkohan tässä on kun pitää pikkuisen rahaa tienata. Tänään on ollut huono ilta. Olen aloittanut kuudelta ja olet vasta toinen vastaaja. Palkka tulee vastausten mukaan, joten kiitos."

Parvekkeen kevätasu

On aika ottaa parveke jälleen muuhunkin käyttöön kuin vaatteiden tuulettamiseen. Perjantaina hommattiin kukkia ja viikonlopun aikana sain niitä laiteltua paikoilleen. Multaa vaan on raukoilla liian vähän.

Seuraavalla sopivalla säällä on tarkoitus kahvitella parvekkeella ja sitten seuraavaksi grillata. Lämmintä ja aurinkoista odotellessa:

Kesämekko hankintaan?

Kesän rientoihin on syytä hankkia menomekko. Olen valinnut tähän muutamia sellaisia, joita voisin mielelläni myös itse käyttää. Nämä olisivat sopivia kesäisiin puutarhajuhliin tai vaikkapa grillijuhliin...Olen myös valinnut mekkoon sopivat sandaalit.

 



Tämä Gantin mekko on 100 % puuvillaa. Tästä tulee mieleen 1950-luku ja Armi Kuusela.
Mekkoon sopisivat hyvin nämä kengät:



Apepazza-sandaalit.

Päältä nahkaa.

Koristekiviä edessä.

Sisältä ja pohjallinen nahkaa

 

Vilan mekko. Materiaali on 100 % puuvillaa.

Liebeskindin nahkasandaalit.

 Global Sportin mekko, jonka materiaali on 100 % puuvillaa.

Gabor-kengät

Päältä nahkaa

Koron korkeus noin 8 cm, platoo noin 2 cm

Sisältä nahkaa

Azurin sininen Gantin mekko: 97 % puuvillaa, 3 % elastaania.

Boomerang-sandaalit.

Päältä tekstiiliä ja nahkaa.

Säädeltävä remmi edessä.

Sisältä nahkaa.

Pohja kumia.

 

 Bandoleran mekko. Päällinen ja vuori ovat 100 % puuvillaa.

Tamaris-kengät

Päältä tekstiiliä

Säädettävät remmit yläosassa

Koron korkeus noin 10 cm, platoo noin 2 cm

Sisältä tekstiiliä ja nahkaa

Pohja kumia

Lexingtonin farkkumekko, 100 % puuvillaa.

Apepazza-sandaalit.

Päältä mokkaa ja sisältä nahkaa.

Remmi koristestrasseilla, vetoketju takana.

Koron korkeus noin 1 cm.

 

Global G:n mekko. Päällinen on 100 % ramia, vuori 100 % polyesteriä

• Kennel & Schmenger-sandaalit.
• Päältä ja sisältä nahkaa.

Pianot: hot or not?

Kuormasta voi syödä. Nämä kengät tulivat vastaan, kun hinnoittelimme työkavereiden kanssa keskuudestamme kerättyä kirpputoritavaraa. Huomioni kiinnittyi sopivan leveään lestiin, materiaaliin (nahka), väriin (ruskea; melkein kaikki kenkäni ovat mustia), merkkiin (Piano) ja oikeastaan kokonaisuuteen. Tuo solkikin on oikeastaan aika symppis. Miinusta on ainoastaan vanhanaikainen, pölkkymäinen korko. Mutta tosaalta: korkeus on sopiva. Niinpä sitten ostin nämä kengät 3 € hintaan.

Käyttöä näillä ei ole vielä ollut. Saapa nähdä, tuleeko. Ainakin nämä sopisivat hyvin ruskean nahkatakin kanssa.

Ylimmissä kuvissa kengät ovat vielä kirppiskunnossa. Seuraavissa ne on rasvattu ja kiillotettu eli plankattu ja kenkätukiin laitettu. Näyttävät tosi siisteiltä! Paremmilta kuin jaloissa : )

Luontokatsaus

Keväinen luonto on niin ihana ja muuttuvainen, että sitä on ihana seurata ja valokuvata. Aika ajoin kuvat onnistuvat yli odotusten ja on hauska jakaa niitä muiden kanssa.

Tänään hommasin parvekekukat ja parvekkeen kevätlook tulee blogiin lähipäivinä!

Kirppislöytö: Sarpanevan maljakko

Nyt tulee kuljettua ahkeraan kirppiksellä, koska siellä on ollut jo toista viikkoa oma myyntipöytä. Tai yhteinen työkavereiden kanssa, sillä keräämme rahaa lokakuiseen Belgian-matkaamme.

Kun sitä kirppispöytää käy siellä huoltamassa ja järjestelemässä, niin eihän sitä ihan laput silmillä kulje. Matkan varrella olevat pöydät houkuttelevat tuon tuostakin luokseen tekemään lähempää tuttavuutta. Perjantaina sitten katseeni kiinnittyi tähän maljakkoon. Ja vielä enemmän siihen, että kaikki pöydän tuotteet myytiin - 50 % hinnalla. Niinpä tälle maljakolle jäi hintaa 4 €. Ja maljakoistahan on aina pulaa. Tai oikeastaan sopivan kokoisista maljakoista. Joskin päätin, että tämä "vanhus" on jo työnsä maljakkona tehnyt ja se saa vain lekotella kaapissa ihailtavana tästä eteenpäin.

Tässähän on kyseessä korusuunnittelijanakin tunnetun Pentti Sarpanevan  (1925- 1978) Kumelan lasille suunnittelema vaasi. Vaasi on 14 cm korkea. Näitä on valmitettu myös korkeampana versiona ja lisäksi eri väreissä. Ainakin ruskeina ja sinisinä.

Tästä versiosta puuttuu siihen oikeastaan kuuluva messinkinen vyöte (Turun hopea) tuosta suun ympäriltä, mutta se ei haittaa minua. Tämä on taiteilijan itsensä signeeraama vuonna 1968. Ihana aikansa kuva. Ei särön säröä edes suun reunassa. Siinä tapauksessa olisikin jäänyt kaupat tekemättä. Rikkinäistä ei kannata ostaa, olipa tuote mikä tahansa. Olen nähnyt kirppiksellä myynnissä rikkoontuneen Aalto-maljakon, jolle oli pistetty hintaa toista sataa euroa. Järjetöntä!

Lahjaostoksilla

Syntymäpäivälahjan hankkiminen 13-vuotta täyttävälle nuorelle miehelle on mission impossilble. Ei siksi, etteikö maailma olisi täynnä häntä kiinnostavaa tavaraa. Minä vain en tiedä, mitä se on.

Otetaan siis tuttu ja turvallinen linja: t-paita. Varmistan pojan äidiltä sankarin lempivärit. Eli siis vihreää t-paitaa hankkimaan Stokkalta. Sen tajuan, että merkillä on väliä. Löydän vihreän merkkipaidan kohtalaisen helposti. Mieleen kyllä tulee ajatus, että onko limenvihreä yhtä kuin vihreä? Ei välttämättä.

Jotain muuta lisäksi tarvitsisi olla. Voisiko se olla vaikkapa joku DVD-elokuva? Ei ainakaan väkivaltaa. Entäpä joku historiallinen epookkielokuva? Ai niin, sehän olisi sopiva lahja minulle. Musiikkia siis. Elvistä? Suomipoppia? Tuskinpa. Tiedän, että sankarin levyvarastosta löytyy jonkin sortin rokkia. Miten olisi Marc Bolan and T-Rex? Rokkiklassikko. Ja hauska viittaus Tyrannosaurus Rexiin, joka taatusti kiinnostaa kaikkia nuorukaisia. Kaukaa haettu.

Aikamatka omaan nuoruuteen palauttaa mieleen, että tylsimpiä lahjoja olivat ne aikuisten ostamat. Niillä ei tuntunut olevan hajuakaan siitä, missä mennään. Mieleen on jäänyt kummitädiltä saamani osuva kortti, jossa luki: "Lahja sellaiselle, jolla on jo kaikkea". Kortin sisälle oli liimattu pienen pieni pala vaahtomuovia. Luultavasti sain sen lisäksi pienen rahalahjan. Pankkiautomaatille siis.

Laiskottelijan puutarha-hansikkaat

Työkaverin jäädessä eläkkeelle päätimme ilahduttaa häntä puutarha-aiheisella lahjalla. Tiesimme, että työkaverilla oli iso puutarha, johän hän tulisi jatkossa keskittymään täysipäiväisesti. Saimme sen verran rahaa kokoon, että pystyimme hankkimaan yhtä ja toista: työhaalarit, kirjan, Fiskarin vaalenpunaisia työkaluja, sankon, jonka koritelimme tarrakukkasin jne.

Jotta eläkepäivät eivät kuluisi ihan vain puurtamiseen, päätin tuunata työkaverilla hanskat, jotka kädessä töistä ei tulisi mitään. Eli nämä hanskat kun laittaa käteen, on pakko pitää taukoa ja ihailla kättensä töitä. Settiin kuuluu myös timanttikoristeltu juomapullo, josta ei tullut otettua kuvaa.

Tässä puutarha-hansikkaat laiskoihin hetkiin. Pohjana on Claes Olssonilta hankitut työhansikkaat, jotka jo sinällää ovat ihan kivat. Pienellä tuunauksella niistä sai vielä ylellisemmät. Tiimarista "timantteja", joissa muuten on kohtalaisen pitävä liima. Mutta töitä näillä ei kannata yrittää tehdä. Ehkä ainoastaa siemailla jotakin siitä timantein koristellusta juomapullosta (myös Claes Olsson-Tiimari -osastoa). Näihin hanskoihin on lisäksi liimattu irtokynnet, jotka on lakattu. Tässä tapauksessa violetilla kynsilakalla.

Pop up -kakku

Päätimme työkavereideni kanssa osallistua lauantaina 19.5. vietettävään Ravintolapäivään pystyttämällä pop up -kahvilan työpaikkamme eteen. Tämä on yksi konsti kerätä rahaa syksyllä odotettavissa olevaan, Belgiaan suuntautuvaan kulttuurimatkaan. Ja tietysti myös ilahduttaa ohikulkijoita : )

Pop up -kakku syntyi seuraavista aineista:

300 g rasvaa ja 2 ½ dl sokeria vaahdotettiin. Kolme munaa lisättiin vatkaten. Kermaviiliä sekaan 1 dl (paitsi että minä laitoin vahingossa koko purkillisen). Sitten sekaan 4 dl jauhoja, johon oli sekoitettu 2 tl vanilliinisokeria sekä 1 tl leivinjauhetta. Taikinaan lisättiin vielä 2 rkl kaakaota ja 1½ del Marianne-karkeista tehtyä murskaa. Tämä on siis Marianne-kakku mutta minä kutsun sitä pop up -kakuksi. On se sen verran ihmeellistä, että uunistani putkahtaa kakku : )