Sinun kaduillas koulutie

Kun vanha opinahjo täytti 110 vuotta, niin seniorit ryntäsivät paikalle sitä juhlimaan. Heti kättelyssä kävi selväksi, että olimme seniorien junioriosastoa, vaikka omankin koulutaipaleen loppuminen lasketaan jo kymmenissä vuosissa.

 

Koulutietä on muisteltu useissakin runoissa, esimerkiksi näin: Koulutieni lyhyt on niin kuin kanan lento - - - (P. H.)

Hieman vuolaamman version aiheesta on sommitellut runoilija V. A. Koskenniemen sanoin:

Koulutie

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.

Syysaamu kirpeä koittaa
Yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

Talot matalat kahtapuolta –
miten tunnen ne tarkalleen!
Yli niiden mäeltä tuolta
kohoo kirkko tornineen.

Ja mun matkani keskitiellä
näky ihana, aamuinen:
tytön sinisen kohtaan siellä
ja katsehen sinisen.

Vie jalat kuin karkelossa
läpi pienen puistikon.
Sen penkillä kuutamossa
ens runoni tehty on. 

 

Ja puiston puiden takaa
-  miten lempeine silmineen! –
mua katsoo kaunis vakaa
runoruhtinas, piispa Franzén.

Ja koulun aitaa vastaan
jo vanhan rehtorin nään.
Miten tuttu astunnastaan
ja ryhdistä miehisen pään

Syysaamu kirpeä koittaa
yli heräävän kaupungin
ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

Ja ma unhotan läksyni vaivan
ja kaikki niin kaunihiks saa.
Mua jossain, kaukana aivan,
elo ihana odottaa. –

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?

 

 



Ihan noita Koskenniemen viitoittamia katuja ei oma koulupolku kulenut,

joskin tie tähän kouluun ehti tulla hyvinkin tutuksi kuuden vuoden aikana:

 

Tuttu maisema.



Todisteita siitä, että täällä on yhä oppilaita.



Alkuperäiset värit on palautettu portaikkoon.

Modernit valaisimet ja lepopaikat olivat uusia.

Oli hauska nähdä paikalla myös vanhoja opettajia. Tässä kuitenkin luonnontieteellistä kokoelmaa.

Krokodiilin hymy

Jugendin henkeä

Muistuttaa Pekka Halosta olematta sitä.

Museo-osastoa

 

Ruusuikkuna