Nämä Tuhkimo-sadun kuvat ovat niiiiiiiiiiiiiin kivoja:
Kiitokuvia alettiin painaa 1800-luvulla - kuten monia muitakin värillisiä pienpainotuotteita - painotekniikan kehittymisen myötä. Vanhimmat kiiltokuvat ovat vahvaa paperia ja niissä on reliefimäinen pinta. Kiiltokuvia käytettiin erityisesti muistovihkojen koristeina. Muistokirjoihin kirjoitettiin runoja ystäville ja runo somistettiin aiheeseen sopivalla kiiltokuvalla. Esimerkiksi : "Muista silloin minua, kun kirppu puree Sinua". tai "Kissa istuu ikkunalla, kutoo pientä sukkaa, älä itke xxxx-rukka, itkus menee hykkaan."
Ainakin 1970-luvulla kiiltokuvia - tai muisteja, kuten meilläpäin sanottiin vaihdettiin esimerkiksi koulujen välitunneilla. Käytössä oli myös (käytetystä) vihkosta taitettu laitos, jonka väliin kiiltokuva työnnettiin. Vihkon reunassa oli teksti "vaihto", "pakkovaihto", "jättö", "pakkojättö" (olikohan myös "voitto"?) jne. Eli oli riski, että kiiltokuvansa menetti kokonaan tai sen joutui vaihtamaan huonompaan tai parempaan kiiltokuvaan. Koska jokaisella oli oma vihkonsa - me sanottiin sitä pakkokassaksi - saattoi kiiltokuvamäärä myös lisääntyä.
Syystä taikka toisesta minulla oli loppujen lopuksi valtava määrä kiiltokuvia. Ja kaikki ovat tallessa. Jossakin vaiheessa keksin liimata muisteja ruutupaperivihkoon. Se oli idea, joka olisi saanut jäädä toteuttamatta. Mutta ovatpahan ainakin tallessa!
Nykyään kiiltokuvien keräily taitaa olla keski-ikäisten, nostalgisten naisten harrastus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti